Kävelyllä koululaisten kanssa

Lasteni koululla oli lauantaityöpäivä ja aiheena oli Unicef-kävely. Tyttäreni toivoi minut mukaan ja tottakai tähän tarjoukseen tartuin - niin kauan kun hän haluaa minut mukaansa luokkansa juttuihin, minähän singahdan mukaan.

Pyöräilimme koululle, ja juuri kun sain polkupyörän telineeseen lukittua, alkoi selkäni takana nahina. Perussettiä: pojat ottivat yhteen painiottein ja ympärillä oli katsojapiiri. Tuumasin vain, että "No hohhoijaa pojat, älkää nyt näin aamusta viittikö". Ja siitä toteamuksesta se rupatteluhetki alkoi. Katsojajoukko kertoi sormella osoittaen, että "Toi aina lyö ja potkii". Tarkistin sitten tältä kohteelta kyykistyen hänen viereensä, mitä mieltä hän on. Vähän kyseltyäni syitä, miksi hänellä on paha mieli, kun nyrkkikin alkaa heilua, hän kertoi, että menisi leikkiin tai peliin mukaan, mutta kun toiset eivät ota. Toiset puolustautuivat, että eihän tuo ole edes halunnut tulla ja jos tulee, niin hän vain hakkaa ja potkii. Juteltiin kaveruudesta. Lapset itsekin esittivät kysymyksenä, että miltä itsestä tuntuisi, jos hakataan. Nii-in, ja miltä tuntuisi, jos ei otettaisi mukaan. Lapset olivat erittäin mukavia ja vastailivat kirkkain silmin kysymyksiini - noin avoimesti teini-ikäiset pojat eivät enää vastaa kysymyksiin. Otin nimet ylös ja kenen oppilaita he ovat. Raportoin opettajalle tiedon, koska tuo oravanpyörä pitäisi katkaista erityisesti tämän hakkaavan pojan kannalta. Siellähän on KiVa (Kiusaamista Vastustava)-koulu ja Verso (VertaisSovittelu) -toimintaa, joten eiköhän asia hoitune.Alkuopetus on todella merkittävässä roolissa kiusaamisen ehkäisyssä, sillä siellä nämä siemenet kylvetään. Jos se pääsee etenemään, vain taivas on rajana.... http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014090518634289_uu.shtml

Opettajuuden kannalta tämä hetki oli herättävä: minulle on kertynyt nykyisestä työstä ymmärrystä pohtia syy-seuraus -suhdetta nyrkkiä heiluttavasta lapsesta. Toki omakin poika on raivannut tätä ymmärtämistä, sillä hänkin koki ensimmäisillä luokillaan kiusaamista, ja se ilmeni koulussa nyrkkien heilumisena ja pulpettien lentämisenä. Se vaan tulkitaan väärin - kuka tilanteessa onkaan se uhri. 

Toivottavasti tuonkin nahistelutilanteen aggressiivisempi osapuoli sai toivon kipinän, että joku yritti ymmärtää häntäkin. Tilanteessa keskustelu oli paljon helpompaa minulle, kun en tuntenut näistä ketään. Kun selvitin oman lapsen asiaa, tunteet olivat kiehahtaa eikä asian hoitaminen ollut yhtään helppoa. Veikö tilanteessa läsnäolo minulta aikaa tai energiaa. Ei, aikaa meni alle 5 minuuttia ja sain siitä vain puhtia.

Unicef-kävelyllä lähelläni kävelleet lapset juttelivat erilaisista asioista ja toivoivat, että tulisin joskus heille sijaiseksi. Jahah... opeharjoittelua alkuopetuksessa tarjottu :)